Ars Liberan alku Ars Liberan alku

Kuopion Kuvataiteilijat, paremmin tunnettu nimellä Ars Libera (vapaa taide), syntyi Kuopion Taiteilijaseuran kuvataidejäsenistä 27.4.1958. Hotelli Jousimiehessä järjestettyyn perustamiskokoukseen osallistuivat mm. Tauno Gröndahl, Unto Heikkinen, Juha Järveläinen, Oka Karvonen, Saila Niskanen, Helvi Pitkänen ja Veijo Tuomainen.

Ero emoseurasta oli sopuisa, yhteistyö Taiteilijaseuran kanssa jatkui mm. Kuopion Taideviikon merkeissä. Kuopion Taiteilijaseura myös luovutti kummilahjana syntyneelle kuvataideyhdistykselle 50.000 markan apurahan grafiikan välineistön hankintaan Ars Liberan uuteen työhuoneeseen Suojalinnaan. Uusi järjestö kirjasikin tavoitteikseen taiteilijoiden työskentelyolojen parantamisen, näyttelytoiminnan tehostamisen ja ammattitaidon kehittämisen. Vuosinäyttelyiden perinne, johon oli totuttu jo Taiteilijaseuran aikoina, jatkui lähes muuttumattomana 1970-luvulle saakka. Ars Libera otti aktiivisen roolin myös naapurikaupunkien taiteilijoihin nähden. Näyttely-yhteistyö muiden taiteilijaseurojen kanssa lisääntyi, 1960-luvulla alettiin puhua kolmikantanäyttelyistä, kun Ars Liberan taiteilijat yhdessä Varkauden ja Pieksämäen taiteilijajärjestöjen kanssa esittäytyi jopa pääkaupungissa asti.

Taiteilijat saivat pitää Suojalinnan tukikohtanaan kuuden vuoden ajan, jonka jälkeen taiteilijajärjestölle kävi kuten muullekin kuvataiteen toiminnalle Kuopiossa, "se sai jäädä mirrin mitättömälle osalle, talottomaksi, tilattomaksi". Väliaikaiseksi toimintapaikaksi luovutti Ars Liberan puheenjohtaja Veikko Koponen omakotitalonsa kellaritilan, jossa ainakin Matti Waskilammen tiedetään valmistaneen grafiikannäyttelynsä teokset.