Taiteilijan asema Taiteilijan asema


Kaikki kuopiolaiset ammattitaiteilijat liittyivät ennemmin tai myöhemmin Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberaan, ja tämän lisäksi joukko kuvataiteen harrastajia, joita aika ajoin yritettiin karsia jäsenistöstä. Vuonna 1962 muutaman taiteilijan "ryhtiliike" pyrki nostamaan yhdistyksen tasoa tiukalla jurytyspolitiikalla. Seuranneessa välienselvittelyssä taiteilijajärjestö hajaantui, vain palatakseen muutaman vuoden kuluttua ennalleen. Vaikka kiista haudattiin, sen seurauksena jatkossakin taiteilijat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota ammattitaiteen laatukysymyksiin.

Taideopetustöitä ja julkisen taiteen tilauksia lukuun ottamatta kuvataiteilijoiden toimeentulo oli maaseutukaupungeissa muun elinkeinotoiminnan varassa. Kuopiolaistaiteilijoista Tauno Gröndahl toimi veljensä turkistehtaassa, Erkki Korhonen lääkeyrityksessä, Oka Karvonen maanmittaustoimistossa ja Saila Niskanen piti konekirjoituskoulua. Vaikka taiteilijakunta hiljalleen kasvoi, vaikean työllisyystilanteen vuoksi kaupunki koko ajan myös menetti lahjakkaita taiteilijoita. Helsinkiin opiskelemaan lähteneet nuoret, kuten Teemu Penttinen ja Risto Vilhunen, jäivät sille tielleen. Poismuuttaneissa oli myös Kuopiossa maineensa vakiinnuttaneita taiteilijoita. Eino ja Aili Seppänen lähtivät Hämeenlinnaan, Aulis Kujanne, kaupungin ensimmäisiä sodanjälkeisiä taiteilijoita, lähti Hyvinkäälle. Kansalaisopiston kuvataidepiirin ansioitunut opettaja Juha Järveläinen sai tarpeekseen kuopiolaisesta taideilmastosta: "ehkä pieni kaupunki oli paljon kiinnostuneempi hyvinvoinnistaan kuin taiteilijoistaan". Järveläisen mukana 1964 Helsinkiin lähti taiteilijavaimo Anita Ermala-Järveläinen.

Vasta 1970-luvulla luotu valtakunnallinen apurahajärjestelmä loi uudenlaiset edellytykset kuvataiteilijan ammatin harjoittamiselle. Tuloksiakin nähtiin, kun kuopiolaisten ja varkautelaisten ammattitaiteilijoiden perustama Tutka-ryhmä nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen. Yksi Tutkan perustajajäsenistä oli Oka Karvonen, josta vuonna 1974 tuli kaupungin ensimmäinen taidevirkamies, läänintaiteilija.